Deep Rising - Uhka Syvyydestä (1998)

Ensimmäiseksi elokuvaksi arpoutui Suomessa suoraan videovuokraamoihin päätynyt raina epäonnisesta merirosvouksesta Kiinanmerellä. Arvio sisältää juonipaljastuksia, mutta ennen varsinaiseen tuotteeseen tarttumista kerron elokuvan taustasta yhtä paljon kuin elokuvassa sen hahmojen taustoista kerrotaan.

Sekalainen huonoja vitsejä laukova sakki englanninkielisistä maista kotoisin olevia ryöväreitä bräniköiden ”futurististen” kiinalaisten aseiden kera on keksinyt Argonautica-risteilijän olevan rikkaine matkustajineen heidän lottovoittonsa. Porukan aivot lupaa aseisiin (IRL tuunattuja amerikkalaisia Calico-konepistooleja) tuhannen panoksen lippaan. Tällä repliikillä ilmeisesti pyritään selittämään sarjatulen jatkuva käyttö ja se ettei elokuvan aikana vaihdeta kertaakaan lippaita. Ottaen huomioon kuinka railakkaasti tulta käytetään ja sen että ko. tussareihin on ahdettu viisi kiertävää piippua (mahdollistaa korkeamman tulinopeuden) luulisi sen tuhat laakia olevan nopeasti käytetty. Ehkä olen hieman ahdasmielinen, mutta jostain syystä tällaiset turhat typeryydet ärsyttävät minua.

Muutenkin elokuvissa palvotaan aseiden sarjatulivaihdetta aivan liikaa. Sen lisäksi että aseiden jatkuva kalkatus harvassa leffassa johtaa joukkopakoon kalmistolle kirjoihin, näemme kimmokkeita jopa kenties harvemmin. Etenkin silloin, kun Uhka Syvyyksistä nostaa ruman päänsä risteilyaluksen teräksisissä sisuksissa, voisi mielikuvituksellisempi katsoja (tähän puolitoistatuntiseen tarvitaan paljon mielikuvitusta, tai mahdollisesti vähäisesti aivosoluja, valitkaa itse) kuvitella käytävien täyttyvän vauhdilla lentävästä lyijymyrkytysriskistä. Tämä on melkein yhtä ärsyttävää kuin kaikki-on-räjähtävää –sääntö. Elokuvan alussa karujen rosmojen palkkaama pikavenekapteeni demonstroi miten pelastusvene räjähtää jäädessään pikaveneen keulan alle, ja grande finale koetaan kun sama mies todistaa yläluokan jäsenten kantavan matkatavaroittensa joukossa useita kiloja räjähteitä.

Tältä kaikelta - sekä tönköltä dialogilta - meidät saapuu (hieman etukäteen) pelastamaan otuksia, jotka lainsuojattomien saapuessa alukselle ovat jo pistelleet poskiinsa lähes kaikki laivan kyytiläiset. Murhanhimoisesta merenelävästä ei toviin nähdä juuri mitään, ja laivan omistaja arvelee kyseessä olevan makkaramatojen (ihan oikea termi, kvg) pääjakson viimeksi kambrikaudella nähty edustaja, joka on merten syvyyksissä kasvanut suunnattomiin mittoihin. Aika rohkea heitto. Kyseinen eliö myös näyttää ottaneen tavaksi ruokailla pintavesissä, missä sen lempiruokaa ainakin leffan introteksteistä päätellen ovat kädelliset, joita se on oppinut saalistamaan. Sen lisäksi ovien avaaminen ja sulkeminen sujuu siltä näppärästi. Preludissa loppukohtaukselle kohtaamme hirviömme silmästä silmään, ja yllätykseksemme kyseessä onkin useiden matojen sijasta pääjalkainen, jonka jokaisella lonkerolla on oma suunsa ja ruuansulatuksensa. Päästä löytyy paremman nimen puutteessa ”pääsuu”, joka on järkyttävän kokoinen ja täynnään hampaita. Ja kuten viimeistään Tappajahai 3:n jälkeen olemme oppineet tietämään, kaikki suuret verenhimoiset merenelävät karjuvat, eikä Uhka Syvyydestä ole poikkeus.

Mutta tämähän on kevyttä viihdettä, joku lukijoista (3) saattaa tuhahtaa, ei tätä ole tarkoitettu noin tosissaan otettavaksi. Arvioni mukaan elokuvan tekijät ovat ilmeisesti halunneet ainoastaan merihirviöitä matkustaja-aluksella, mutta koska satojen ihmisten teurastuksen seuraaminen ei välttämättä olisi se mitä ihmiset haluavat valkokankaan/tv-ruudun äärellä tehdä, on henkilöiden määrää supistettu kauhutoimintaelokuvalle tyypilliseen pariin kouralliseen. Mukana mm. ahne vakuutusrahoja toivova pohatta, sukkelasanainen skotti, kirosanoja jokeltava aasialaisnainen, sekä mekaanikko, joka narisevasta äänestään, todella luokattomista repliikeistään (Jar Jar Binks, anyone?), karisman puutteestaan, ja yleisestä kädettömyydestään huolimatta on tämän onnistunut skotaamaan. Sitten on keksitty jokin syy miten nämä ihmiset saadaan tuomionlaivan kyytiin, löydetään elokuvan ”pahat tyypit” ja ”hyvis” (huumorihahmo mainittu yllä. En nauranut kertaakaan), ja aiheutetaan tilanteita jotta saadaan ruudulle aseiden räiskettä ja pakenemista monsterin kynsistä. Tähän pari lankaa juonta ja hieman erikoistehosteita, ja soppa on valmis! Onhan elokuvassa romantiikkaakin, ja jokainen joskus tämänlaisen elokuvan nähnyt tietää välittömästi keiden välillä, mutta ei sitä ruudulla nähdä edes kipinän vertaa ennen viimeisiä kuvia. Sen jälkeen selviääkin, ettei se AIVAN USKOMATTOMAN ÄRSYTTÄVÄ hahmo kuollutkaan (Jaws 4: the revenge, anyone?) !!

Loppukaneettina tälle tilitykselle totean, että Deep Rising – Uhka Syvyyksistä ei ole tarpeeksi hyvä elokuva kenellekään suositeltavaksi, muttei myöskään tarpeeksi huono ollakseen tahattoman hauska.